Niin, miten mulla oikeasti täällä menee? Se on kysymys, jota moni varmasti miettii tätä mun blogia selatessa, sillä sehän on selvää etten mä ihan kaikkea täällä jaa. Täällä on lähinnä kivoja kuvia siitä kun kävin kahvilla tai siitä kuinka kivalta taivas näytti aamulla. Kerron kuinka tietty ajanjakso vaihtariutta on purkissa, vähän koti-ikävä ehtinyt iskemään mutta ei mitään sen vakavempaa. Siitäkö mun elämä täällä pelkästään koostuu? Kivoista kuvista ja hyvistä hetkistä? No ei tietenkään.
Yleensähän se ongelma näissä vaihtoblogeissa piilee siinä, että täällä jaetaan lähinnä ne hyvät ja positiiviset hetket vuodesta ja sen perusteella monet sitten saavat vaihtovuodesta turhan ruusuisen kuvan. Siinä ei oo mitään vikaa että joku haluu jakaa elämästään vaan ne valoisat puolet, jokainen saa jakaa just sen verran elämästään kuin tahtoo, mutta samalla niistä huonoista puolista vaietessa saa turhan moni vaihtariudesta ihan vääristyneen kuvan. Vaihtarivuotta vertaillaan vuoden mittaiseen lomaan, vuosi ulkomailla on kuin unelmaa ja sen takia tietysti se paras vuosi ikinä. Kohta kahden kuukauden mittaisella vaihtarikokemuksella mä voin kuitenkin todistaa, että tää on kaukana kaikista noista luuloista. Tää on tavallista elämää vieraan maan ja kulttuurin keskellä, joka on välillä ihan pirun hankalaa. Ja rehellisesti sanottuna mulla on tällä hetkellä menossa varmaan yks hankalimmista ajanjaksoista mun vaihtoa, jota aion nyt avata teille enemmän, sillä en haluu vaieta hankalista asioista vaan sanoa, että viime päivät ovat olleet kaukana helpoista.
Viime tiistaina tehtiin yhdessä perheen ja kahden vapaaehtoisen kanssa päätös mun perheenvaihdosta. Päätös ei todellakaan ollut helppo vaan monien yrityksien kautta päädyttiin vasta viimeiseen oljenkorteen eli perheenvaihtoon tarttumaan. Nyt moni ajattelee heti että mikä meni pieleen, mitä perhe tai minä tein, mutta yksinkertaisesti tilanne perheessä oli niin sekava ettei ollut enää muuta vaihtoehtoa. Siellä perheen keskellä oli siis syttymässä isomman puoleinen perhedraama ja päädyttiin siihen tulokseen ettei vaihtari keskellä sitä kaikkea ollut parhain yhtälö. En haluu tästä sen kummemmin avautua kuin että parempi se on niin että mulle etsitään uusi perhe ja he saavat ratkoa ongelmansa keskenään.
Ongelmana tässä kaikessa piilee se, että koska tällä mun alueella ei oo enempää perheitä vapaana niin mä joudun luultavasti jättämään koko alueen ja aloittamaan puhtaalta pöydältä uudella alueella, joka voi sijaita ihan toisella puolella Ranskaa kaukana kaikesta tutusta. Raskainta tästä kaikesta tekee sen, että samalla jää tänne kaikki mun uudet kaverit. Ei muuten ollut mikään helppo juttu se kavereiden teko ja kaiken tän uudestaan aloittamista mä just pelkään, sillä alku ei ollut mikään helpoin. Muutenkin näistä mun kavereista tällä alueella on tullut mulle lyhyessä ajassa ihan hurjan tärkeitä enkä tiiä miten jaksan aloittaa kaiken taas alusta.
Tälläistä täällä siis. Voin kuitenkin sanoo että parempaan suuntaan ollaan menossa ja päivä päivältä helpottaa. En kyl tiiä siitä päivästä kun pitää sanoo heipat kaikille uusille kavereille ja lähtee aloittamaan taas uusi elämä mahdollisesti toiselle puolelle Ranskaa mutta tälläistä tää on, c'est la vie. Onneks en oo yksin vaan muut vaihtarit ja kaverit on täällä tukena. Ja voinhan mä vuoden aikana tälle alueelle kavereiden luokse joskus palata, ei nää tästä minnekään ehdi kadota, oon siitä varma. Nyt vaan pidetään peukkuja että uusi perhe löytyy pian jotta pääsen aloittamaan taas uuden jakson elämästäni...
Ps. Se Q&A josta teille lupailin snapissa on tekeillä, kiitos kaikille jotka lähetti kysymyksiä ja ihan pian saatte kysymyksiinne vastauksia, stay tuned! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti